Maiseman muokkausta

Kevään ja kesän projektini oli tehdä olohuoneesta näkyvä maisema mieleisekseni. Halusin siistin taustan kukkapenkilleni, joten siivosin sen pienen kaistaleen metsää, joka kuuluu tontillemme. Toisin sanoen oksin kaikki lehtipuiden oksat siltä korkeudelta miltä ne oksasaksilla sain; maisemasta tuli todella ilmava ja puistomainen ryteikön sijaan. Myös kaikki vadelmapensaat ja pienet puuntaimet saksin päättäväisesti pois. Ainoastaan jätin paikoilleen salaperäiset pikkupuut/isohkot pensaat, joita edellinen omistaja on istuttanut.

Maiseman siistimisen jälkeen aloin kaivaa kukkapenkkiä, joka eteni kesän edetessä 5 x 1 m kokoiseksi. Maalajina meillä on erittäin vahvaa savea, joten tietenkin venäytin selkäni. Kaivoin kukkapenkin noin 15 senttimetriä syväksi ja täytin kuopan risuilla, kompostilla ja mullalla. Kasvit olivat tämän projektin halvin osuus, sillä olen varastoinut veljeni pihalta vanhoja kasveja itselleni; luvan kanssa tietenkin. Koska suurin osa kasveista on isoja, vanhoja ja sitkeitä perennoja, sain jo ensimmäisenä kesänä aikaan muhkean kukinnan:

Kuvassa daalioita, orvokkeja, iiriksiä, punatähkää, valkoista syysleimua, väriminttua.

 

Edullisia kasveja löytyy myös vaikkapa facebookin puutarharyhmistä. Monet mielellään myös vaihtavat jakotaimia, joten jos olet jakamassa omia taimiasi, niin tarjoa ihmeessä terveitä taimia muille vaihdossa! Edullista on myös ostaa kasvit suoraan pieniltä puutarhoilta; silloin taimet ovat usein myös paremmassa kunnossa kuin suurissa puutarhamyymälöissä.

 

Daaliat ovat oiva lisä alkavaan puutarhaan, koska ne kukkivat komeasti samana kesänä. Ainoa ärsyttävä asia keväällä hommaamissani daalianjuurakoissa oli se, että kukka oli usein aivan erikokoinen ja erivärinen kuin mitä pussin kyljessä kuvattiin. Tämäkin pinkki daalia kaikessa ihanuudessaan oli tarkoitus olla haalean keltainen. Kotiloetanat myös ihastuivat näihin meheviin kasveihin, joten niitä oli todella mukava poimia, koska tiesin heti mistä niitä kerätä. Muut kasvit säilyivät lähes koskemattomina!

Vaikka tänä kesänä sain tältä osin melko paljon aikaan, niin kuvan ulkopuolelle jää vielä muutamia metrejä savimaata kaivettavaksi. Onneksi minulla on aina joku ahkerista puutarha-apulaisistani mukana auttamassa...

Jocce photobombaa.

Ps. Vaikka kerroinkin kaivaneeni kukkapenkin saven sisään, niin älkää kukaan muu siihen sortuko! Penkin takana on jyrkähkö metrin pudotus, joten ylimääräinen kosteus valuu kukkien keskeltä pois. Savimaahan kannattaa aina rakentaa kohopenkki, jotta kasvien juuret eivät tukahtuisi liikaan veteen.

Juhannuksen kuulumisia

Tänä vuonna on ollut hivenen tavallista lämpimämpi kesän alku. Juhannusruusut kukkivat jo pari viikkoa ennen juhannusta, ja sireenit olivat myös aikaisessa. Meidän pihassa on asteen pari kylmempää kuin muualla maakunnassa, joten meillähän töin tuskin mikään kukki kesäkuun alussa.

 

Yksi lempikkukistani:
lehtoakilleija.

 

Viime vuonna perustamassani penkissä kukkii tällä hetkellä (siis juhannuksen jälkeisenä päivänä) purppurapikkusydän, sammalleimu ja muutama akileija, jotka siirsin veljeni pihasta tänne. Lisäksi yksivuotisena kylvin sinisievikkiä, sillä se on helppo vain heitellä sinne tänne, ja kukkia tulee tasaiseen tahtiin.

Oma pionini vanhempieni vanhasta puutarhasta.

 

Tänä vuonna perustamassani kukkapenkissä mikään ei kuki. Tein pahan virheen, kun otin "nurmikonkorjausmultaa" takapihalle tuodusta kasasta. Kaksi pionin juurakkoa kuoli, osa daalioista ei noussut ja yksivuotiset unikot meinasivat kuolla saman tien. Kyseinen multa ei edes kunnolla soveltunut nurmikonpaikkuuseen, koska se sisälsi liikaa hiekkaa. Kasteltaessa multa painui alas ja hiekka muodosti kovan kuoren maan pinnalle tukahduttaen kaiken kasvun. Lievästi olen ärsyyntynyt. No tulipahan opittua toki jotain uutta: kukkapenkkiin käytetään vain ja ainoastaan kompostia ja Biolanin mustaa multaa.



Istutin terassihortensian samaan shaisse-multaan, ja ihmettelin pitkään miksei se viihtynyt. Tänään istutin kyseisen yksilön varjopenkkiin ja huomasin, että se ei ollut juurtunut juuri lainkaan vanhaan istutusmultaan. Eipä ihme kun se kitui niin!

Mies huhuilee jo malttamattomana, kun pitäisi kuulemma päästä veneilemään. Onneksi Saimaalla on viileää, kun kaikkialla muualla on 30 astetta lämmintä! Kukkaisia unelmia kaikille!

Kevään ihanuuksia

Nyt keväällä olen ihaillut viime syksyn hankintoja: hurahdin esimerkiksi liljatulppaani `Balladeen`, joka osoittautui erittäin ihastuttavaksi hankinnaksi. Valkoinen reuna korostaa pinkkiä väriä, eikä kukka huku metsän vihreään. Tämä tulppaani kukki meillä kesäkuun alusta alkaen. Kukat ovat mielestäni melko suuret ja erittäin näyttävät.

 

Uutuus oli myös siniset hyasintit, joita odottelin todella hartaasti tulevaksi. En ole ikinä hyasintteja kasvattanut, enkä oikeastaan uskonut, että ne tällä vyöhykkeellä menestyisivät, koska oikeastaan kellään ei ole niitä täällä päin.

 

Superihana tiivis kukinto työntyi mullasta kevään lämpöisten päivien houkuttelemana. Kun kukkaa koskettaa, niin silloin alkaa erittymään tuoksua; muutoin kukka on aika tuoksuton. Näitä ajattelin ottaa lisää ensi syksynä. Oikein paljon sinisiä kukkia ja taakse valkoisia narsisseja, niin sininen ei huku metsän vihreään illan hämärtyessä.

Nämä viime syksyn heräteostokset ovat saaneet jatkosuunnitelmia. Teen pitkän penkin vaaleanpunaisia, valkoisia ja sinisiä kukkia tuohon metsän laitaan. Kukkia saa olla varmaan 10 metriä, sillä haluan olohuoneen ikkunasta tulevan näkymän olevan ihanan romanttinen. Penkki saisi olla kukassa vain keväisin, joten lehdet saisivat rauhassa kuihtua kesällä ja hukkua heinäpaljouteen. Tulppaanien kanssa joudun vain ratkomaan myyräongelmaa, vaikkakin kissa on hyvin kylvänyt kauhua paikalliseen myyräkantaan.

Näin suunnitelmin etiäpäin!

Mökki saaristossa

Minun perheelläni ei ole ikinä ollut mökkiä, joten se aihe on jäänyt mielessäni aina melko kaukaiseksi, mutta tavoiteltavaksi asiaksi. Lapsuudessa ja nuoruudessa kaverit viettivät kesällä aikaa mökeillään, joten luonnollisesti se synnytti minussa myös halun mökkeillä. Vähän vanhempana ollaan kaveriporukalla vuokrattu luksusmökki kesäisin, jolloin me kaikki hajallaan ympäri Suomea asuvat voimme treffata edes kerran vuodessa. Nyt rakkaani kanssa olen kuitenkin päässyt kokemaan tavallista mökkeilyä luonnon karussa syleilyssä. Mökki sijaitsee Turun saaristossa kuvankauniissa maisemissa.

 

 Rakkaani ei ole osoittanut mitään kovin suurta halua mökkeillä sukumökillään, mikä minusta on ollut ihmeellistä. "Hei haloo! Teillä on mökki, miksi sitä ei käyttäisi?" Onhan tässä toki haasteita matkalla, sillä mökki sijaitsee tosiaan länsirannikolla ja meidän koti ihan itärajan tuntumassa. On tiukka homma autoilla neljä viisi tuntia toiselle puolelle Suomea.

 

Seuraava haaste tällä mökkimatkalla on lossireissut, sillä mökille päästäkseen tulee mennä kolmella eri lossilla, joilla on omat tiukat aikataulunsa. Losseilla menee yhteensä tunti pari. Kuvassa on myös remontointiin tarvittavia laminaatteja sekä pienen pieni maatiaiskissa Paju, jolle ei saatu tällä reissulla hoitajaa. Siispä pikkuruinen kisumisu lähti mukaamme. Tuossa kuvassa sitä ei näy, mutta Pajulla on valjaat päällä ja se on vielä kytketty hihnaan, jotta se ei pääse poukkoilemaan autossa ympäriinsä. Osan matkasta Paju kulkee omassa kopassaan, mutta losseihin olemme ottaneet sen jaloittelemaan.

 





 

Lossien jälkeen ajamme vielä melko pientä yksityistä hiekkatietä eteenpäin kunnes meri tulee vastaan. Kuvassa kaukana näkyvä talo on herra Svenin talo, joka on ystävällisesti luvannut, että saamme pitää venettämme heidän rannassaan ja jättää auton parkkiin heidän tontilleen. Svenin ja erään kartanonherran luvalla saamme myös ajaa hiekkatietä pitkin rantaan; muuten joudumme kävelemään kaikkien kipsäkkien kanssa sen kolmisen kilometriä. Veneelle päästäksemme meidän pitää mennä sellaista kohtuu jyrkkää ja liukasta kalliota alas, joka tuo oman jännitysmomenttinsa mukanaan. Tosiaan ne laminaatit ja muut rakennusvälineet pitää kantaa myös. Rannasta sitten rakkaani pääsee soutamaan lahden halki itse tontille. Tässä vaiheessa olemme matkanneet sellaiset kevyet seitsemän tuntia.

 

 

 Sitten alkaa varsinainen työ, sillä tupa on ollut kylmillään ja talo hohkaa kosteutta. Uunit pitää lämmittää, ruokaa tehdään kaasuliedellä ja niin edespäin. Tosiaan, mökillä ei ole sähköä eikä vettä. Siispä kannamme aina sellaiset 15 - 25 litraa vettä mukanamme mökille. Ensimmäinen yö menee aina palellessa ja hytistessä.

 

 Koska mökkiä on hieman rakennettu aina miten sattuu, niin rakkaani peruskorjaa mökkiä ihan koko ajan. Minä taas siivoan eli luuttuan lattiat ja pesen ikkunat alkeellisilla työvälineillä, jos itse en ole halunnut kotoa rahdata luuttuja ynnä muita mukaani. Lisäksi teen kaislan poistoa rannasta joko ihan perinteisillä fiskarssin saksilla tai nyhdän käsineni. Lisäksi kokkailen ja pesen astioita ynnä muuta pientä.

 

 Sen kyllä sanon, että maisemat ovat upeita! Joka päivä on kuin satua (joskin tuhkimosatua) näissä maisemissa. Lisäksi viihdytän itseäni bongailemalla lintuja, varsinkin metsästyskelpoisia lintuja. Ainakin allia ja haahkaa voisi käydä syksyllä pyytämässä!

 

 Koska sähköä ei ole, niin iltaisin nukkumaan meno tulee illan pimetessä. Ainoat aktiviteetit ovat jutustelu tai Afrikan tähden pelaaminen otsalampun valossa. Toinen mahdollisuus ihailla maisemia, sillä ne ovat öisinkin henkeäsalpaavia.

Vanha vihollinen eli kotiloetana

Kotiloetanat ovat taas nousseet esiin matelemaan pitkin pihamaata ja syömään minun hellästi vaalimiani kukkasia. Ajattelin, että viime vuonna tekemäni keruuprojekti olisi jotenkin vähentänyt tätä etanaongelmaa, mutta tuolla pihalla on edelleen todella paljon etanoita. Toisaalta, en usko että tämä etanaongelma ikinä katoaa, koska vieressä kasvaa etanoille suojaisa kostea koivikko. Sieltä ne etanat tännekin lyllertävät. Onneksi toisella puolella tonttia on kuusimetsää, jossa etanat eivät viihdy.

Etanoiden vähentämiseen on monta konstia keksitty ja niitä kovasti markkinoidaan. On myrkkyä ja olutansaa, kasvien juurille siroteltavaa karkeaa ainesta ja muuta sen sellaista. En ole itse ikinä kokeillut mitään myrkkyjä, koska meillä on pihalla kolme lemmikkiä, ja ajatus myrkkysyöteistä ei oikein huvita. Olutansa kuulemma toimii parhaiten siruetanoilla, joita meidän pihassa ei ole. Tuhkaa tai muuta karkeaa ainetta en ole jaksanut kasvien alle tunkemaan, koska sitä pitäisi olla aina levittämässä lisää heti ensimmäisen sateen jälkeen. Siispä olen päätynyt keruuseen, joka on yhtä luotettava kuin keruun jälkeinen selkäjumikin.

Nyt olen kahtena iltana kerännyt illan kosteudessa ilmaantuvia etanoita. Minulla on 3,6 litran astia, johon etanoita kerään. Niillä on valitettava taipumus yrittää kiivetä pois astiassa, joten vähän väliä joudun törkkimään niitä takaisin. Yksi tärkeimmistä varusteista etanankeruussa on kosteutta kestävät hanskat, sillä etanat haisevat älyttömän pahalle, ja haju tarttuu käsiin. Kun astia on täydehkö tai kun etanat loppuvat siltä illalta, kipaisen kiehauttamaan litran pari vettä, jonka heitän kiehuvan kuumana etanoiden niskaan. Etanat kuolevat silmänräpäyksessä, joten hirveitä tuskia ne eivät joudu kokemaan.

Kun teloitus on suoritettu, joudutaan vielä kaivamaan sopivan syvä hautamonttu, sillä etanoiden kaverit tulevat pitämään mässäilypirskeitä, jos raadot vain nakkaa jonnekin. Jotkut helläsydämisyydessään kiikuttavat elävät etanat jonnekin kauemmas, mutta eipä se ongelmaa ratkaise, koska ne ovat joko jonkun toisen ongelmana tai etanat kesän aikana tekevät siellä kaukana lisää poikasia, jotka lyllertävät hiljalleen takaisinpäin. Etana voi tehdä jopa 100 poikasta kesän aikana, eli ne ovat niin kovia monistumaan, joten ihan suosiolla tapan kaikki mitkä löydän. Siksi myös kevät on hyvää aikaa suorittaa etanankeruu; nyt ne ovat liikenteessä parinmuodostusmielessä ja kesän kallistuessa syksyyn ne menevät piiloon.

Kotiloetanalla on vähän luontaisia vihollisia; siilit ja ehkä jotkut rastaat syövät niitä. Harmi, kun meillä ei ole omaa siiliä pihassa. Muutoinkin siilit olevan niin söpöjä, että voisin adoptoida yhden pihalleni. Ehkä jostain joskus joku siili eksyy tänne. Täällä sitä ei tarvitsisi edes ruokkia, kun ruokaa on jo paljon tarjolla valmiiksi!

Ruusuja ruusuja

Tekisi mieli kirota kaikki mainoslehtiset, jotka julistavat erilaisten kukkasten ihanuutta. Kun nelisivuinen läpyskä kolahtaa postilaatikkoon, niin tämä tyttö selaa samaa lehteä kahvihetkillä ainakin viikon putkeen. Nyt olen sitten ihastunut ruusuihin.

Varmaa on ainakin, että jossain vaiheessa elämää pihalla tulee kasvamaan Nina Weibull- nimistä tertturuusua. Ruusun kukinto on kauniin tummanpunainen ja kerrannainen. Lisäplussana tulee hitunen tuoksua, joka mielestäni kuuluu ruusuihin. Ruusu ilman tuoksua on kuin ihminen ilman sielua.

Tälle ruusulle on varattu aurinkoinen pieni rinne, jossa vesi ei seiso. Korkeuseroa on huikeat puoli metriä, joten uskoisin, että kolme pensasta riittää hyvin parin kolmen metrin pituiselle suikaleelle. Punaisten ruusujen alle tulee myös matalampia valkoisia ruusuja, joita mieheni haluaa. Mutta niiden lajiketta en ole vielä päättänyt.

Maa pitää rinteestä vain vaihtaa, sillä se on tymäkkää savimaata. Ruusuille pitää varata todella syvät multakuopat, jotta ne viihtyvät hyvin. Ruusut pitävät kalkitusta ja runsaasti ravitusta maasta, joten erilaisia maanparannusaineksiakin pitää ostella.

En ole ikinä hoitanut mitään muuta ruusua kuin jonkin sortin metsäruusua vanhempieni pihalla. Sen hoitaminen oli lähinnä alasleikkaus muutaman vuoden välein, joten kun sain vähän omaa pihaa, niin kärräsin puskan meille ja junttasin sen metsänlaitaan oman onnensa nojaan. Tänä vuonna jännitetään, josko se on selvinnyt viime kesän muutosta.

Ruusutarhaani haluaisin vielä jotain kevätkukkasta kukkimaan ennen lehtien puhkeamista. Olisi ihana saada puutarhaan erilaisia perhoskasveja, mutta välillä on hankala ottaa selvää, mitkä kasvit houkuttelisivat perhosia. Usein myös perhoset villiintyvät juuri niistä kasveista, jotka itsestä eivät näytä kovin kauniilta. Palloesikko on kuitenkin melko soma, kuten myös muut esikkokasvit. Idänsinilija on myös söpö ja takuuvarmasti menestyvä kasvi. Eiköhän näistä jotain saa kehiteltyä.

Suunnitelman seuraava vaihe on vakuuttaa isännälle, että suunnitelmani on hyvä, ja että hänen ei tarvitse laittaa tikkua ristiin tässä(kään) asiassa. Miksi muka puutarhan pitäisi olla helppohoitoinen? En jotenkin ymmärrä tätä isännän ideologiaa eikä hänkään tosin ymmärrä minun. No jaa, eihän kaikkea tarvitse aina ymmärtää.

Halonhakkuuta ja kalkitusta

Eilen oli todella upea sää, joten kirmasin jo aikaisin ulos puutarhaan. Meillä on mielettömät kasat polttopuita, jotka pitäisi sahata ja hakata uuniin sopiviksi. Koska en saa käyttää moottorisahaa, niin eilen hakkasin siis halkoja urakalla.

Halonhakkuu on mielestäni mukavaa puuhaa, jossa mieli lepää kun ruumis tekee töitä. Metsänrajassa on sitä paitsi mukava tarkkailla luontoa. Eilen kuuntelin lintujen laulua, bongailin perhosia ja yritin varovaisesti hätistellä uteliasta sisiliskoa kauemmas. Lisäksi tarkkailin myös urospuolista yksilöä lajista metsurius halkosius. Tunnusmerkkeihin kuuluu komea, hieman poikamainen ulkomuoto, pitkät takaraajat ja ruskea pääharjas. Lajin yksilö kantaa mukanaan kirvestä, ja ääntely on ähinää ja välillä se päästää ilmoille yleisjupinaa, kuten "Hitto, kun on raskasta!"

Puiden kuivamisen nopeuttamiseksi kysyin vanhemmiltani neuvoa. Porukat ovat aina tehneet kesäksi puuhäkin, josta puut siirretään pitkän lämpimän ja kuivan kauden jälkeen liiteriin. Häkki on tehty verkosta (meillä ihan vain vanha koiranhäkin verkko) ympyränmalliin, halkaisija noin 1,5 - 2 metriä. Korkeutta verkolla on noin 1,5 metriä. Häkkiin voi laittaa tukitolpat; itse kuitenkin sidoin sen naruilla kiinni puuhun. Pohjalle laitoin vanhan lastauslavan, jotta maakosteus pysyy poissa puista. Häkki mätetään täyteen halkoja, ja pressu laitetaan päälle siten, että se suojaa sateelta, mutta tuuli pääsee puhaltamaan sivuilta ja kuivattamaan puita. Metsurius halkosiuksen mielestä häkki on täysin tarpeeton, mutta siitä huolimatta se jupisi viimeksi puita polttaessaan, että osa puista on märkiä...

Yksi häkki on jo täynnä, joten tein toisen häkin, koska puita on pihalla vielä aivan mielettömästi! Taitaa nuo meidän puuhäkit olla varasto tuleville talville, koska näillä näkymin liiteri tulee täpötäyteen jo aikas pian.

Puuhommien lisäksi kävin sivauttamassa kalkkia kukkapenkille ja nurmikolle. Iso 20 kilon säkki tyhjeni yllättävän nopeasti. Osa nurmikkoa jäi vielä kalkitsematta. Onneksi kalkitusta voi tehdä koko kesän ajan. Lisäksi heittelin kevätlannoituksen kukille; en ole varma onko jo liian aikaista, mutta sinnehän ne rakeet liukenevat ajastaan. Nyt vain odottelen kukkasia ilmaantumaan; narsissit työntävät jo kärkiään mullasta!