Etanasota

 

Kesän alussa järkytyin siitä määrästä etanoita, joita tällä tontilla ryömi. Ne matelivat hiekkatiellä, rasahtelivat jalkojen alla, keikkuivat heinänkorrella ja tuijottelivat limaisilla silmillään... Yök! Alun perin olen pitänyt näitä kotiloetanoita ihan somina pikku kerinä, mutta on eri asia ihastella kahta tai kolmea yksilöä kuin väistellä kävellessä satoja. Julistin siis sodan etanoille!

Etsin netistä tietoa siitä, kuinka voisin hävittää etanat tai ainakin vähentää radikaalisti niiden määrää. Mitään myrkkyjä en halunnut käyttää, koska pihalla viipertää kaksi koiraa ja yksi kissa. Olutansa oli riittämätön tälle meidän etanamäärälle, eikä mikään tuhkien sirottelu innostanut. Jäi vain yksi vaihtoehto: keräys.

Minulla on vihreä kolmen litran astia, jota olin käyttänyt biojäteastiana. Nyt aloitin keräämään etanoita siihen. Ensimmäisenä aloitin pihatien laidoilta, koska se oli suurin etanaesiintymäpaikka meillä. Astia oli täynnä ennen kuin olin käynyt edes koko pihatietä läpi! Kolme litraa etanoita! Kuvotuksesta yökkien käskin miehen kiehauttaa vettä, jonka sitten heitin etanoiden päälle. Etanat kävin kiikuttamassa pihan kauimmaiseen nurkkaukseen, joille olin kaivanut pienen kuopan. Haju oli karmiva. Miten ihmeessä ranskalaiset pystyvät syömään moisia möllyköitä?

 

 

Seuraavana päivänä etanoita oli syväksi tyydytyksekseni paljon vähemmän. Sitä seuraavana päivänä niitä oli taas aivan järkyttävästi. Oli uuden keräysreissun aika.

En edes muista kuinka monta astiallista keräsin etanoita. Jossain vaiheessa luovutin, kun olin saavuttanut siedettävän rajan etanoiden määrässä. Tänä kesänä etanat voittivat taiston. Ensi kesänä on revanssin aika!