tiistai 18. marraskuuta 2014

Ihastuin mä vuorimäntyyn...

Viime viikolla kävi niin ihanasti, että auto ei mennyt katsastuksesta läpi, joten jouduin polkemaan kouluun pyörällä. Reitin varrella erään talon pihassa törrötti niin kaunis pieni mänty, että sydän ihan sykähti! Pienellä taustatutkimuksella selvitin, että kyseessä on vuorimänty.

Vuorimänty kasvaa noin kolmimetriseksi, hieman japanilaisittain kenottavaksi puuksi. Vuorimäntyä voi leikata, jos haluaa sen olevan tietyn mittainen. Puu menestyy aurinkoisessa paikassa, kuivahkossa ja tuoreessa maassa, joka on hyvin vettä läpäisevää. Meidän pihan raskas savimaa taitaa saada aikamoisen mylläyksen ennen kuin siitä tulee edes vähän vettä läpäisevää...

Suunnittelin jo aikaa sitten pallotuija-tuivio- yhdistelmää ajotien varrelle, mutta vuorimänty on niin iki-ihana, joten vuorimänty taitaa syrjäyttää pallotuijat. Lisäksi aidanteesta tulee paljon valoisampi, kun tuiviot peittävät maan, ja vuorimänty aloittaa viheriytensä vasta metrin niiden yläpuolella. Pystyn jo näkemään sen sieluni silmin, mutta rakas mieheni ei sitä näe ennen kuin piirrän kunnon kaaviot hänelle.

Joskus pienestä takaiskusta voi hyötyä yllättävällä tavalla. Entä jos olisinkin päässyt autolla kouluun? Koko kaunis puu olisi voinut jäädä bongaamatta!

lauantai 15. marraskuuta 2014

Kissa kateissa

Eilen oli niin maan tuskainen päivä! Pienen pieni pörröinen suomalainen mau alias Paju maatiaiskissa oli yön kämyssä halunnut ulos, eikä neitiä näkynyt enää sen jälkeen. Yleensä Paju pysyttelee ihan kodin tuntumassa, jolloin kutsuttaessa se kyllä tulee luokse. Nyt ei tullut.

Kun katoamisesta oli kulunut noin 12 tuntia, otimme miehen kanssa koirat mukaan ja lähdimme kutsumaan Pajua vähän kauempaa. Miehelle siitä en kertonut, että minä lähdin lähinnä tarkastamaan tien vieruksia, jos kissa on vaikka jäänyt auton alle. Kovin paljoa täällä ei autoja kulje, koska asumme metsän keskellä, mutta ainahan on olemassa se pieni mahdollisuus. Kissaa ei näkynyt silti elävänä eikä kuolleena.

Illan hämärtyessä mieleen nousivat ketut ja huuhkajat sekä muut mahdollisuudet Sepe Sudesta hattivatteihin. Nieleskelin kyyneleitä, jotta olisin vahvan oloinen miehen mielestä. Sitten yllätin mieheni vollottamasta keittiöstä, jolloin tirautettiin yhdessä hali-itkut. Olin odottanut, että mies ei niin kissasta perusta, koska kissan vonkuminen yöllä häiritsee häntä. Kuitenkin pieni samettinen tassu on jättänyt jälkensä miehenkin sydämen sopukoihin.

Puuhailin niitä näitä, jotten olisi aivan toimeton. Olin niin murheissani, että täysin epäloogisesti tarkastin saunan ja vaatehuoneen, jos kissa on vaikka jäänyt sinne, kun ovi suljettiin. Kuitenkin tiesin, että olin omin pikku kätösin päästänyt kissan ulos. Odotin ihan koko ajan että kissa rämähtäisi ikkunalaudalle, kuten aina ennenkin. Tuntui että pinnistin kuuloani aivan mahdottomasti, ja jokainen mahdollinen saman suuntainen ääni oli tarkistettava.

Murheissani askartelin koulutehtäviä, kun kissa vihdoin rämähti ikkunalaudalle. Ryntäsimme miehen kanssa avaamaan terassin oven. Mies nappasi kissan syliinsä, antoi sen minulle ja sitten pidimme yhteishalin, jossa kissa kökötti hämmentyneenä sylissäni ihmispuristuksessa. Itkin ihan holtittomasti puhtaasta helpotuksesta.

Pienen pieni suomalainen mau sai herkkuruoka-annoksen, paljon silityksiä, ja oli varmaan ihmeissään kaikesta siitä touhotuksesta, jota eilen tapahtui.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Huonekasvien tarjontaa tutkaillen

Piha alkaa olla talviteloillaan, eikä siellä ole enää kovin paljoa tehtävää. Toisaalta ei oikein huvita muutenkaan, varsinkin jos on kylmää ja sateista. Kuitenkin kaipailen kukkia, joita voisin hoivailla. Rakas mieheni ei oikein kasveista perusta, joten hän ei ole niitä sisälle tuonut. Itsekään en niitä kaipaillut, kun yhteen muutettiin, mutta nyt alkaa olla toinen ääni kellossa.

Huonekasveille minulla on muutamia kriteerejä:

1. Kissaystävällisiä. Niiden täytyy olla myrkyttömiä tai vaihtoehtoisesti niin myrkyllisiä, että kissa ei suostu niitä syömään. Tuparilahjaksi saamani begonia oli muun muassa sellainen.
 
2. Sisustuksesta übertarkka mieheni tulee hyväksyä ne.
 
3. Varjoisen paikan kasveja. Haluaisin kasveja olohuoneeseen ja sinne paistaa vain ilta-aurinko.
 
4. Mielellään kukkivia.
 
Mieheni pitää gerberoista, jotka ovat myrkyttömiä. Ne pitävät tosin aurinkoisesta tai puolivarjoisesta paikasta. Ehkä ilta-aurinko riittäisi niille. kukat ovat aivan ihania ja iloisenkirjavia, joten tämä kasvi on vahva suosikki.
 
Tulilatva on myös kaunis, myrkytön, kukkiva, mutta pitää vahvasta auringonvalosta. En ole kovin varma siitä, pitääkö mieheni näistä kukista. Ehkä tämä on kuitenkin varavalinta, jos mitään muuta en löydä.
 
Rakastaisin kiinanruusuja, mutta niin rakastaa kissanikin. Kun kissa tuli taloon, sai kaunis vaaleanpunaisin kukin koristeltu kiinanruusuni sellaista kyytiä, että jouduin luovuttamaan sen äidilleni. Luovutuspäivänä kiinanruusu oli pakattu suureen kassiin muiden luovutettavien kasvien joukkoon. Riiviö syöksyi varmaan kymmenen kertaa suoraan kassiin kasvien keskelle tuhojaan tekemään. Jokaisella kerralla vauhti vain koveni. Lopulta oli pakko hätistää äitini kukat mukanaan pois, koska näytti siltä, että kassiin syöksyi matalalla liitävä ohjus.
 
Hortensiat ovat ihania myös. Kukat ovat kauniita, mutta ehkä hieman liian isoja. Jalohortensioilla värin vaihtuminen on mahtava asia. Mieheni pitää niistä (juuri äsken hän tuli viereeni halailemaan, katseli hetken kukkia, sähähti sanasta übertarkka ja lähti aamupalalle). Hortensia viihtyy puolivarjossa ja sen voi kesäksi laittaa ulos kukkimaan. Kasvi on myrkyllinen, mutta pieninä määrinä syötynä se ei aiheuta oireita.
 
Gloksinia on myrkytön, suurin kukin kukkiva kasvi. Tästä kasvista minulla ei ole mitään kokemusta. Vasta tänä vuonna olen bongannut kyseisen kasvin kaupoista. Puutarha.net:n mukaan gloksinia viihtyy puolivarjossa. Hieman ehkä vierastan tätä kasvia. En tiedä miksi, koska kasvi on upean näköinen kukkivana.
 
Tässä on pähkinää purtavaksi. Nämä ovat mieleisiäni, mutta se jokin puuttuu. Pitää varmaan tonkia netin syövereitä vielä tarkemmin. Onneksi apuni on hus.fi. Sieltä löytyy kasvien myrkyllisyystiedot todella hyvin. Läheskään kaikissa puutarhasivuilla ei ole tietoja kasvien myrkyllisyydestä; mielestäni tämä on tärkeä tieto jokaiselle lapsi- /kissaperheelle. Myöskin kasvin allergisoivista taipumuksista olisi hyvä mainita. Jokaiselle kroonisesta niiskutuksesta kärsiville tämä on hyvä sivu: http://puutarha.net/artikkelit/415/allergiaa_aiheuttavia_huonekasveja.htm.
 
Tänään sää näyttää aurinkoiselta. Vieläköhän pitäisi mennä tekemään kierros puutarhaan? Muutama orpo sammalleimun kukka tuo kesän tunnelmaa muutoin valkoisena loistavaan kuuraiseen maahan. Ehkä lähden tutkimaan mitä muuta puutarha voi tänään tarjota. Hyvää viikonloppua kaikille!
 
 

torstai 16. lokakuuta 2014

Kalkin mättöä ja uuden suunnittelua

Viimeisiä lehtiä viedään! Haravoin jälleen kerran viime kesänä perustamani kukkapenkin tyhjäksi lehdistä. Lehtikate antaa etanoille sen verran suojaa, että haluan suojella kuunliljojani niiltä. Lisäksi ilmeisesti kaupasta ostamani samettiruusujen multapaakku sisälsi etananmunia, sillä niiden juurilla oli oikea etanaesiintymä, kun poistin kuihtuneet kukat paakkuineen. Samalla kalkitsin koko kukkapenkin.

Meidän piha on todella hapan, sillä sammal viihtyy vähän liiankin hyvin kaikkialla. Kyseisestä kukkapenkistä riivin sammaleen rikki alkukesästä, ja parin päivän päästä siinä oli jo uusi kerros. Laitoin kalkkia silloin, mutta nyt syksyllä varsinkin takaosa penkistä oli alkanut sammaloitumaan uudestaan. Levitin tukevan kerroksen kalkkia uudestaan, ja nyt penkki näyttää hieman aavemaiselta. No halloween lähestyy...

Maan happamuudesta on jotain hyötyäkin, sillä mieheni suorastaan rakastaa kaikenlaisia kuusia ja tuijia. Itse olen ihastunut alppiruusuihin ja atsaleoihin. Ensi kesänä niiden myrkyttämieni tatarien tilalle on tulossa pallotuija-aita. Lisäksi suunnittelin väleihin tuivioita. Tosin lenkkeillessäni bongasin eräältä pihalta saman tyyppisen ratkaisun, mutta en ihastunut ollenkaan. Pitää vielä tutkailla eri mahdollisuuksia ja yhdistelmiä ennen lopullista ratkaisua.

Koska maa myllättiin autotallin tieltä, on autotallin taakse tulossa kerrassaan ihastuttava sommitelma tuijia, alppiruusuja ja atsaleoita. Haluan pinkkiä ja valkoista, sanokoon isäntä mitä tahansa! Pinkki on mielestäni ihana väri missä tahansa asiassa. Kaikki eivät sitä arvosta jostain kumman syystä, mutta mitäpä minä muiden mielipiteistä välitän! Lisäksi valkoinen raikastaa ja vaalentaa iltahämäräistä maisemaa. Välillä hieman jännittää viedä roskia pihan taakse, jossa suuret kuuset varjostavat ja lepakot kirkuvat. Valkoinen väri on juuri hyvä valinta sinne.

Vielä on hyvin aikaa miettiä erilaisia sommitelmia pihalle. Talvella ei paljoa tule oltua puutarhassa, mutta paperilla ja värikynillä voi siirtyä unelmissaan jo seuraavaan kesään!

tiistai 14. lokakuuta 2014

Aurinkoisia kelejä muistellen

Tihkusade ja harmaat päivät kirjaimellisesti harmaannuttavat muistot aurinkoisista syyspäivistä, joita taisi vielä viime viikolla olla. Olin koiran kanssa lenkillä ja näppäsin tämän kuvan viljapellolta. Taivas on aivan ihana!





Nyt lenkkeily ei oikein innosta, koska taivas on harmaa. Ulos asti en ole vielä kerennyt mennä katsomaan, josko siellä tänään sataa. Kohtahan sekin on edessä.

Nyt olen joutunut totuttelemaan itselleni uuteen asiaan: maaseudun pimeyteen syksyisin. Olen aina pelännyt pimeää. Siihen ei auta se, että joku vakuuttelee, että mitäs pelkäämistä siellä pimeässä muka on? Kyse on siitä, että en näe sitä, mitä siellä on ja ei ole. Koska muuraus vie mieheltäni kaiken ajan, olen joutunut käyttämään molempia koiria yksin lenkillä iltahämärissä. Usein olen tullut jo lähes pimeässä takaisin kotiin ja hämmästyksekseni en ole pelännyt yhtään! Ilmeisesti tottumiskysymys oli tämäkin pimeänpelko. Tiedän, että tien toisella puolella olevassa metsässä on pari hirveä, ja että parin kilometrin päässä on nähty karhu, mutta siitä huolimatta ei tunnu missään. Tosin mukanani on aina pieni pippurinen cockeri ja massiivinen jättiläislabradorinnoutaja, joten taitaa olla aika tyhmä otus, joka meidän kimppuun hyökkäisi.

Toinen vaihtoehto pimeänpelkoni haihtumiselle voi olla se, että kahden koiran kanssa kulkeminen on yhtä sohellusta. Cockeri vetää eteenpäin tasaisella vauhdilla, ja lapukka kiskaisee silloin tällöin sivulle, kun nenä haistaa jonkin hauskan hajun. Olen jo tottunut oman koirani jatkuvaan vetämiseen, mutta voimani ei välillä riitä, kun lapukka haluaa sivulle. Ulkona olevat naapurit varmaan saavat vähän väliä sydärin, kun pimeydestä kuuluu kiljahdus: "Nyt pojat p*rk*l* kuljetaan kunnolla! Vierellä!" Pitäisi hankkia otsalamppu, jotta meidät erottaisi kunnolla.

Eilen koin muuten näyn, jota ei tule vastaan ihan jokaiselle: kuollut lehmä tien vierellä. Perusreittimme varrella on maatalo, jonka emännän kanssa aika ajoin juttelemme. Hän kertoi viime viikolla, että heillä on lehmä halvaantunut, ja he katsovat josko se paranisi. Eilen kävi ilmi että ei ollut parantunut. Olivat yrittäneet laittaa pressun peitoksi, mutta iso eläin ja pieni pressu, niin eihän se kunnolla peittoon mennyt. Vielä ei ollut teurasauto kerennyt hakemaan ruhoa. Kallista lystiä, kun pienen maitotilan lehmä kuolee parhaassa iässä.

Nyt taitaa olla aika lähteä ulos katsomaan muurareiden työskentelyä. Samalla voisi tutkailla päivän ulkopuuhia. Piha on kuin kaatopaikka, kun rakennustarvikkeet ovat hujan hajan...

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Etanasota

 
Kesän alussa järkytyin siitä määrästä etanoita, joita tällä tontilla ryömi. Ne matelivat hiekkatiellä, rasahtelivat jalkojen alla, keikkuivat heinänkorrella ja tuijottelivat limaisilla silmillään... Yök! Alun perin olen pitänyt näitä kotiloetanoita ihan somina pikku kerinä, mutta on eri asia ihastella kahta tai kolmea yksilöä kuin väistellä kävellessä satoja. Julistin siis sodan etanoille!

Etsin netistä tietoa siitä, kuinka voisin hävittää etanat tai ainakin vähentää radikaalisti niiden määrää. Mitään myrkkyjä en halunnut käyttää, koska pihalla viipertää kaksi koiraa ja yksi kissa. Olutansa oli riittämätön tälle meidän etanamäärälle, eikä mikään tuhkien sirottelu innostanut. Jäi vain yksi vaihtoehto: keräys.

Minulla on vihreä kolmen litran astia, jota olin käyttänyt biojäteastiana. Nyt aloitin keräämään etanoita siihen. Ensimmäisenä aloitin pihatien laidoilta, koska se oli suurin etanaesiintymäpaikka meillä. Astia oli täynnä ennen kuin olin käynyt edes koko pihatietä läpi! Kolme litraa etanoita! Kuvotuksesta yökkien käskin miehen kiehauttaa vettä, jonka sitten heitin etanoiden päälle. Etanat kävin kiikuttamassa pihan kauimmaiseen nurkkaukseen, joille olin kaivanut pienen kuopan. Haju oli karmiva. Miten ihmeessä ranskalaiset pystyvät syömään moisia möllyköitä?


 
 
Seuraavana päivänä etanoita oli syväksi tyydytyksekseni paljon vähemmän. Sitä seuraavana päivänä niitä oli taas aivan järkyttävästi. Oli uuden keräysreissun aika.

En edes muista kuinka monta astiallista keräsin etanoita. Jossain vaiheessa luovutin, kun olin saavuttanut siedettävän rajan etanoiden määrässä. Tänä kesänä etanat voittivat taiston. Ensi kesänä on revanssin aika!

perjantai 26. syyskuuta 2014

Väsyä pukkaa!

Syysväsymys tuntuu iskevän rankemman kautta. Yleensä olen erityisen pirteä syksyisin, mutta tämä syksy on poikkeus. Pitää varmaan popsia enemmän marjoja ja yrittää nukkua enemmän öisin. Aikaiset herätykset eivät sovi minulle yhtään! Tai oikeastaan pidän aikaisista herätyksistä, mutta kun en halua iltaisin käydä nukkumaan aikaisin. Olen varmaan sekä aamu- että iltavirkku. Lopputulos on sitten, että olen myöskin päivän torkku.

Väsymyksestä huolimatta olen yrittänyt puurtaa puutarhassa muutamia asioita. Uudet kukkasipulit saapuivat viime viikolla, joista puolet istutin maahan toissa päivänä. Kelta-oranssi-liila- ryhmä on jo maassa, samoin valko-pinkki-ruskea- ryhmä. Vielä maahan pääsyä odottaa valko-liila- ryhmä. Jokainen näistä on eri puolilla pihaa, joten värit eivät riitele keskenään.

Huolimatta siitä, että tilasin paljon kukkasipuleja netistä, niin lankesin vielä liiloihin hyasintteihin kaupassa. Nyt ihmettelen sitä, syövätkö myyrät niiden mukuloita? No jaa, taidan tehdä saman minkä tulppaaneillekin, eli istutan ne ruukussa narsissiparven sisään. Viimeksi kun istutin tulppaaneja ruukkuun ja laitoin multiin, niin unohdin tehdä kahteen ruukkuun pohjareiät, jotta vesi ei jää mädättämään sipuleita. Jouduin kaivamaan kaksi isoa ruukkua ylös mullista. Voin sanoa, että ärsytti aika paljon!

Sain myös perattua koivukujan siistiksi. Edellinen omistaja oli saanut valopääidean tehdä koivuista pensasmaisia, vaikka koivut olivat jo siihen liian pitkiä. Hän oli katkaissut koivuista latvan, jolloin niiden olisi pitänyt tulla tuuheammiksi. Sama on tehty parin vuoden jälkeen uudestaan. Nyt koko kujanteessa on vain kaksi oikeasti tervettä koivua. Pari koivua on hiljalleen kuolemassa ja muut näyttävät aika omituisilta. Idea on mielestäni kiva, sillä ne kaksi tervettä koivua on hienon näköisiä. Mutta jos haluaa pensasmaisen kujanteen, niin en ehkä valitsisi koivua siihen.

Haravoimaan olen myös kerennyt, mikä on ihanan rentouttavaa puuhaa. Se on hyötyliikuntaa parhaimmillaan! Valitettavasti voimani eivät ole riittäneet mustaherukkamaan viimeistelemiseen, mutta onpahan sitten kevättalvella puuhaa. Ei aina pidä stressata siitä, mitä pitäisi tehdä. Tänään aion ottaa rennosti: lenkkeillä, samoilla sienimetsällä ja ihastella kylmän kirjavoittamia lehtiä! Suosittelen samaista aktiviteettia kaikille!

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Tatareista päänvaivaa

Erilaiset tatarit kuuluvat jokaisen pihan luonnonkasveihin, mutta puutarhan varsinaiset riesat ovat japanintatar, jättitatar sekä näiden kahden yhdistelmä hörtsätatar. Joku imbesilli on istuttanut meidän puutarhaan japanintatarta sekä jättitatarta. Niitä kahta olen epätoivon vimmassa ensin kitkenyt ja sitten myrkyttänyt. Koko kesän ahkera puurtaminen on johtanut siihen, että niiden kasvu ja levittäytyminen on osittain hidastunut.

Jättitatar on erittäin kaunis, punertavavartinen ja bambua muistuttava kasvi. Se kasvaa jopa kolmimetriseksi näkösuojaksi kesän aikana. Muutoin pitäisin kyseisestä kasvista, mutta kun se levittäytyy vauhdilla metsään. Juurakko kasvilla on pitkä, joka levittäytyy alas- ja sivuillepäin vauhdilla. Yritin kaivaa kesän alussa juuria pois, mutta se on mieletön työ, joka ei oikeastaan johda mihinkään, koska juuret katkeavat. Kyseinen kasvi lähtee lisääntymään jopa pienestä palasesta juurta. Juurakko on samanlainen riesa kuin vuohenjuurella, paitsi kettumaisuudessaan potenssiin kymmenen. Täysin turhan kitkemisen jälkeen otin RoundUp-pullon kiltisti käteen. Internetin keskustelupalstojen kautta päädyin kokeilemaan taktiikkaa, jossa tatarin varsi katkaistaan läheltä maanpintaa, jolloin kasvin ontto sisin paljastuu. Siihen sumuttelin myrkkyä. Sitten sumuttelin hieman lisää myrkkyä. Sitten vahvensin myrkyn tehoa ja sumuttelin sitä sinne. Lopuksi tuplasin myrkyn sekoitussuhteen, ja nyt odottelen tuloksia. Vielä sieltä joku v-mäinen kasvi tunkee itseään ylöspäin.

Toinen riesa, eli japanintatar, on vain ruma pusikko, joka on toki tehokas näkösuoja jopa puoleentoista metriin saakka. Sen juurakkoa kitkin yhden peräkärryllisen verran. Kasvin maanpäällisten osien maapinta-ala on 4x1,5 metriä. Juuria jäi aivan tuhottomasti maahan kitkentämäärästä huolimatta. Japanintatarta olen suihkutellut suoraan lehdille. Useampi toisto pitää tehdä, jotta aine tehoaa. Pusikon tilalla on nyt ruskeita kuolleita kasveja sekä muutama matala kitukasvuinen versio. Ensi vuonna nähdään kuinka paljon juurista on tuhoutunut.

Tatarten ja myös muiden erilaisten vieraslajien kitkeminen on aikaa vievää puuhaa. Hyviä ohjeita haittakasvien tunnistamiseen ja poisto-ohjeisiin sain vieraslajiportaalista. Tässä on nettilinkki, josta saa lisäinfoa kuvien kera: http://vieraslajit.fi/content/vieraslajitietoa-kaikkien-saataville-%E2%80%93-kansallinen-vieraslajiportaali-avautui.

perjantai 5. syyskuuta 2014

Viinimarjapensaiden siistimistä

Tällä viikolla on tullut puuhailtua niin paljon, että kroppa alkaa pettää alta. Selkä on jumissa ja ehkä tulehtunutkin, väsymys on kova ja välillä on tippakin ollut linssissä. Isäntä tekee autotallia, joten olen tehnyt pihatöitä. On helpompaa lähteä auttamaan, kun ulkovaatteet ovat jo valmiiksi päällä. Avun tarve vaihtelee minuutista useaan tuntiin, joten näin on mukavampi autella.

Tässä päivänä muutamana leikkasin nurmikon ja rapsuttelin pihamaan paraatikuntoon. On kivaa leikata nurmikkoa, kun isännällä on päältä ajettava. Toki pidän työnnettävästä mallistakin, mutta onhan se mukava ratsastella keltaisella "oriilla" ja päästellä kolmosella pihamaan halki tukka tuulessa hulmuten. Negatiivista siinä koneessa on se, että jos terä vahingoittuu, niin se on kallista lystiä korjauttaa se. Meidän pihamaa on aika epätasainen, kun sitä ei ole tasoitettu meidän aikanamme. Se kuuluu ensi kesän lysteihin.

Sain myös siivottua mustaviinimarjapensaita. Tein esisiivousta viime maaliskuussa, mutta eihän se mihinkään riittänyt. Nyt otin pois reilusti vanhoja oksia; ehkä noin 35 % oksista jäi, joten jään seurailemaan kuinka moni selviää hengissä. Uskoisin kuitenkin niiden selviytyvän, koska keväällä kokonaan karsimani puska työntää kovasti uutta oksaa. Vielä jäljellä on yksi pensas, joka pitäisi karsia, sekä viisi pensasta, jotka pitäisi poistaa. Koko alue on kovasti ryteköitynyt, koska pensaat olivat niin isoja, ettei niiden välistä ole voinut ajaa nurmikkoa. Lisäksi alue on metsänreunassa, joten leppä on työntänyt versojaan sinne tänne. Sanotaanko nyt, että taistelu on jo voiton puolella. Paljon on vielä tehtävää, mutta hiljaa hyvä tulee!

Olen kovasti haaveillut syksypenkistä. Haluaisin kukkapenkin, joka kukkisi elokuusta syyskuuhun, ja ilahduttaisi koko alkusyksyn. En tiedä mihin sen laittaisin, koska kasvien vaatimukset ja oma tahtoni eivät kohtaa, kun kyseessä on sopiva kohta pihamaalla. Olen bongaillut sopivia kasveja siihen kuitenkin. Syyshohdekukat, tsinniat ja samettiruusut olisivat ihania yksivuotisia. Perennoista kultapallot, syysleimut ja asterit olisivat kivoja. Syysleimut ovat kylläkin niin upeita, että niille toisi oikeutta vain oma penkkinsä, jossa erilaiset värit ilottelisivat keskenään. Olen ihastunut "Europaan", "Terolan tummaan", "Blue boyhun" ja "Rheinländeriin". Myös äitini puhtaan valkoinen syysleimu kiehtoo valaisevan vaikutuksen ja ilmaisuutensa takia. Se pitää kuitenkin jakaa parin vuoden sisään, joten on suorastaan synti heittää hyvä juurakko roskiin. Lisäksi olen haaveillut muutamasta hortensiapensaasta. "Lime light" sekä "Vanilla strawberry" (?) ovat listallani, mutta harkitsen vielä "Wims rediä", jonka väri muuttuu valkoisesta vaaleanpunaiseen ja siitä viininpunaiseen. Ne kuvat, jotka olen nähnyt kyseisestä kasvista, ovat olleet hieman epäedullisia. Kukinto näyttää harsumaiselta ja koko kasvusto ei ole kovin tiiviin ja kauniin näköinen. Ehkäpä kuvat olivat nuoresta pensaasta, mutta en kuitenkaan haluaisi hetken huumassa sijoittaa pensaaseen, joka ei täytä standardejani.

Ohhoh! Tulipa jaariteltua! Aika kuluu nopsaan, parempi lähteä puuhaamaan kotihommia, jotta voisi jotain sanoa illalla tehneensä. Hyvää ja aurinkoista syyskuun päivää kaikille!

tiistai 26. elokuuta 2014

Alkusyksyn syviä mietteitä

Syksyn merkit ovat selvästi ilmassa: mieletön teen himo, kynttilöiden kylväminen jo nurkkaan, vilttiin kietoutuminen ja kukkasipuleiden vimmattu odottaminen. Heti helteiden tauottua nuo kaikki rysähtivät päälle kuin flunssan oireet.

Pidän syksystä hurjasti. On ihanaa katsella kun puut saavat kullan ylleen, linnut muuttavat ja pakastin täyttyy marjoista. Lisäksi kohta alkaa paras syksyn aktiviteetti eli haravointi. Mikään ei ole niin ihanaa kuin saada täysin puhdas nurmikko, kun muu maa on roskainen. Mikä parasta, saman toimenpiteen voi tehdä jo seuraavana päivänä, jos kunto kestää! Mieli lepää samalla, kun ruumis työskentelee. On mukava pyöritellä päässään ajatuksia ja syntyjä syviä.

Juuri nyt mielessäni on pyörinyt kasvimaa. Olen havainnut, että pihassa on ammottava aukko, joka pitäisi täyttää porkkanoilla, punajuurilla, herneillä, sipuleilla... Aukko on valitettavasti mallia "nurmikko", joten on pitänyt neuvotella isännän kanssa asiasta. Nyt olen saanut sotavoitokseni lupauksen käyttää entistä koiratarhan kohtaa. Jos toiveet kohtaavat realiteetit, niin ensi keväänä siihen nousee korotettu maakumpare, johon saan tehdä itselleni herkkumaan. Paras ratkaisu taitaisi kuitenkin olla suurehko vihanneslaatikko. Rakkaan mieheni koira näet rakastaa käydä juoksentelemassa kukkapenkissäni. Viime viikolla mokoma seisoi nilkkojaan myöten mullassa, lähti juoksemalla pois kun huusin, kaarsi neljän metrin päästä takaisin vauhdilla kukkapenkkiin, revitti siinä kunnon käännöksen yhteydessä samettiruusut lakoon ja poistui paikalta kiireesti. Käsittääkseni kaikki lapukat ovat tuollaisia hieman ilkikurisia. Onhan se myös minun suloinen höpönassuvauvani, mutta hitto soikoon minun kukkapenkkiini ei tarvitse tulla!

Kuten aivan alussa mainitsin, odottelen parhaillaan kukkasipulilähetystä. Tilasin messevän määrän tulppaaneja, narsisseja, laukkoja ja varmaan vielä jotain pikkusipuliakin. Mukana on myös kauan ihailemani tulppaani "Dream Touch". Todella kaunis, hieman daaliamainen kukka, jossa purppuran punaa ja valkoista. Menneinä vuosina en ole kerennyt tilaamaan sitä, koska se loppuu verkkokaupasta miltei saman tien. Tänä vuonna olinkin passissa ja heti sain saalista! Ensi keväänä on siis odotettavissa iloisen värisiä kukkaylläreitä isännän iloksi. Rakas on niin kovin tarkka siitä, mitä pihamaalle istutetaan. Aina en jaksa väitellä aiheesta x, joten ajattelin toimia ihan vain selän takana. Onpahan ensi keväänä keskustelun aiheita valmiina!^^